• Niitä Näitä
  • Mainosten uhri

    Olen mainonnan uhri. Sen joudun myöntämään itselleni kerta toisensa jälkeen. Mutta vielä mainoksiakin paremmin minut saa vakuuttumaan kertomalla minulle omista positiivisista kokemuksistaan jostakin tuotteesta. Koska olen herkästi innostuvaa sorttia, toimin myös itse usein innosta puhkuen milloin minkäkin asian, tuotteen, bändin, ruokareseptin, lomakohteen tai toiminnan äänitorvena ja primusmoottorina. Eli kun löydän, kuulen, näen tai kohtaan jotain omasta mielestäni MIELETÖNTÄ, pidän suorastaan kansalaisvelvollisuutenani kertoa siitä kaikille muillekin. Siihen siis liittyy varmasti myös into bloggaamista kohtaan. Ehkä ystäviänikin helpottaa, kun eivät yksin joudu mainospuuskieni kohteeksi. =)

    Mutta siis asiaan. Olen jo tovin miettinyt ja hautonut päätöstä, millä tuotteella täydentäisin meikkipussissani pitkään vaikuttaneen tyhjiön siinä kohtaa, jossa kuuluisi olla musta kajal-kynä. Eräs ystäväni vannoo MAC:n silmien rajauskynien nimiin, joten päätin selvittää mitä muut asiasta sanovat. Muun muassa Honey Junkien blogista löysin ylistäviä sanoja sarjan tuotteista. Siispä matka vei Stockmannille katsastamaan MAC:n Eye Kohl -sarjan. Kynästä löytyi runsaasti eri sävyjä, joista karsinnastani finaalikierrokselle pääsivät Phone number sekä Tarnish.  Päädyin lopulta Phone number -sävyyn, joka on savuinen tummanharmaa metallinhodolla höystettynä. En ole vielä yhtäkään iltameikkiä päässyt kynällä taiteilemaan, mutta kotona suditut harjoitusrajaukset näyttivät sen verran mahtavilta, etten malttaisi odottaa sitä, että pääsen laatimaan sykyiseen iltaan sopivan juhlameikin. Ja kun kerran shoppailun vauhtiin pääsin niin mietin, että pitäisiköhän hankkia myös hiustenpidennykset. Oon jo pitkään haaveillut pitkistä kutreista ja törmättyäni hiustenpidennykset.org sivuun on kuume kasvanut jo melko mahdottomaksi vastustaa. Onko kellää kokemuksia ja suosituksia mitkä pidennykset kannattaisi hankkia? Haluaisin teippipidennykset, mutta toisaalta klipsit olisi paljon helpommat kun voi ottaa yöksi pois jnee… 

  • Niitä Näitä
  • Kehysjahdissa

    Kävin tänään Lohikarin myymälässä ihailemassa kultaista kehystä, jonka olin bongannut ja jonka haluaisin makuuhuoneen peiliä ympäröimään. Kehys oli luonnossa jopa vielä vakuuttavampi kuin kuvassa, joten siitä aion lähteä kampauspeiliä rakentamaan. Ystävällinen myyjätär varasi kehyksen minulle, sillä en  julkisilla kulkuvälineillä liikenteessä ollessani viitsinyt alkaa raahaamaan sitä kaupungin halki. Kehys oli yllättävän painava, mutta toisaalta tukevuus tekee siitä myös laadukkaanoloisen. Eli heti kun saan auton alle, lähden kehyksenhakumatkalle. Ehkä tällä välin olisi hyvä selvittää, missä voisin teettää siihen oikeankokoisen peilin.

    Tyhjin käsin en tosin silti palannut kotiin. Hoidettavien asioiden listalla oli myös hankkia lisää espressoa, sillä kahvipurkki ammotti aamulla surullisena tyhjyyttään jääkaapissa, ja kahvihammasta totisesti jomotti. Tosin itselläni kahvihampaan kolotus ilmenee kyllä ihan rehtinä päänjomotuksena, jollei aamukahvia ole nautittu klo 10:een mennessä. Huolestuttavaa? Ehkä. Iittalan tiiviissä Jars-purkissa espresso pysyy hyvänä ja pitää arominsa.

  • Sisustus
  • Ostosreissu ilman suurempia taloudellisia tappioita

    Kävin loppuviikosta Arabiakeskuksessa siskoni kanssa ja tarkoituksena oli vain vilkaista muun muassa Pentikin ystävämyyntiä. Tyhjin käsin ei totisesti kuitenkaan tarvinnut kotiin palata vaan innosta hihkuen raahasin ristiretkeltäni kotiin uuden eteisen maton sekä ihanan roosan jakkaran. Matto oli helppo ostopäätös, sillä eteinen on jo viikkoja ollut ilman mattoa, mutta jakkara mennä sujahti seulastani läpi niinkin hepposin perustein kuin että: Se on niiiiin  nätti. Ja edukas. 


    Lisäksi pientä täydennystä sai myös KoKo-kavalkadini, sillä hankin Arabian tehtaanmyymälästä vielä tämän muikean sitruunaisen espressokuppi- & -lautasyhdistelmän. Ostajankatumuksesta ei ollut tietoakaan etenkin kuin kuppiostoksilla myyjäkin intoutui ihastelemaan vaahtokarkinvärisiä jakkaroitamme.
  • Sisustus
  • Unelmien sohvapöytä

    Pitkin sattua huonoon saumaan. Nyt olen bongannut ihanan sohvpöydän, jonka pystyn jo sieluni silmillä näkemään olohuoneessa. Pöytä on muuten valkoinen, mutta siinä on upea betoninharmaa kansi. Pöydän kansi tosiaan näyttää ihan sementiltä, ja kuvastossakin siitä äytettiin nimitystä ”sement skiva”. Pöytä vei huomioni kävellessäni tänään Espalla Papagenan ohi. Oli pakko käydä sisällä ottamassa mitat ja hinta ylös.

      Tänään näkemäni unelmapöytä olisi mitoiltaan oikeastaan aika täydellinen, sillä nykyinen Ikean Markör-pöytä on tilaansa hieman liian leveä ja tekee sohvan ympäristöstä ahtaan. Pöydän korkeus ja pituus ovat samat kuin nykyisellä pöydällä, mutta se on noin 20 cm kapeampi! Uudelta pöydältä (vaalean värin lisäksi) olen toivonut nimen omaan kapeutta.   Seuraakin enää ongelma: Mistä irrottaisin pöydän saamiseen vaadittavat eurot!? Se on saatava
  • Niitä Näitä
  • Uudet rillit

    Tässä ovat uudet silmälasini – toivottavasti ainakin pian. Ensi viikolla saa optikko kertoa, onko näkö muuttunut viime kerrasta, mutta oli tai ei – nyt on aika hankkia uudet lasit. Kehykset ovat Jasper Conranin ja Specsaverin mallistosta.

    Syy, miksi kehyksiä on tässä kaksi on se, että Specsaverilla oli yllätyksekseni voimassa hinnoittelu kahdet lasit yhden hinnalla. Ylempi kehys on reilun kokoinen ja massiivinen muutenkin. Alempi kuva ei oikein tee oikeutta mustalle kehykselle, sillä poka on luonnossa todella kaunis ja naisellisen siro. Mustan kehyksen yläreunassa kulkee jännä valkoinen raita, ja sen yläkulmat nousevat hieman 50-luvun henkeen ylöspäin.

    rillit1

    rillit2

  • Sisustus
  • Keittiö on kodin sydän

    Vihdoin myös minun keittiöstä löytyy nyt-niin-muodissa-olevaa väritystä sekä myös nykyisin keittiösuunnittelussa paljon käytetty saareke. Saareke on avonaisessa keittiössä hyvin käytännöllinen. Se kätkee sisäänsä melkoisen määrän toimintoja ja säilytystilaa, mutta muodostaa myös leijonanosan keittön työtasopinta-alasta. Kyseessä ei siis suinkaan ole pelkästään mikään pakko-saada-tuollainen -muotioikku!

    Kodinvarustelussa mukavaa on mielestäni se, että voi huoletta poimia ideoita lehdistä, telkkarista ja muilta sisustajilta ilman, että tarvitsee pelätä saman ratkaisun kävelevän seuraavana päivänä kadulla vastaan. Tällä tarkoitan sitä, että sisustuksessa muodin seuraaminen ei ole aivan samanlaista peliä vaatteiden ja asusteiden kanssa. Ei ole niin tylsää, jos tuttavalla on samanlainen jääkaappi tai samanväristä tapettia olohuoneessa kuin se, ettäon hankkinut uuden leningin juhlia varten huomatakseen, että kaksi muuta henkilöä on hankkinut samanlaisen.

  • Sisustus
  • Tyylisuuntaukset mielessä

    Ennen lomaani istuessani kampaajalla lueskelin Glorian Koti -lehteä (kannattaa muuten hyödyntää marraskuun lehtitarjoukset). Jäin lehden luettuani pohdiskelemaan erilaisia sisustustyylejä, ja niiden erottamista toisistaan.

    Tulin siihen tulokseen, että sisustussuuntauksissa pätevät oikeastaan samat lainalaisuudet kuin musiikin tyylilajeissakin. Tuntuu, nimittäin että tyylejä on olemassa yhtä monta kuin niiden määrittelijöitäkin eikä kukaan voi väittää tuntevansa kaikkea, sillä aina voi keksiä uusia. Tai ehkäpä tyylilajien erittelyä voisikin verrata viininmaisteluun, jossa käytännössä vääriä mielipiteitä ei ole.

    Artikkelista jäivät mieleeni muun muassa jylhän tyylikäs Loft-tyyli, jota noudattaessa ei näkyvissä ole esineen esinettä vaan huoneet ovat vain yhtä suurta pintaa. Eniten minua hymyilytti Loft-tyylin täydellinen vastakohta: ”Bohemian vintage chick”. Ai että mikä chick? Ideana tässä sisustukseenkin sovitettavissa olevassa tyylisuunnassa oli yhdistellä muodin maailmasta tuttuja rohkeita kuoseja ja kuvioita vanhan aikaiseen romantiikkaan. Tämän suunnan tyyli-ikoineina pukeutumisessa mainittiin muun muassa Chloe Sevigny sekä Olsenin kaksoset.
  • Niitä Näitä
  • Oma koti kullan kallis

    Onpas kivaa olla taas kotona, vaikka Pariisiin lennähtäisin takaisin vaikka heti, jos tilaisuus tarjoutuisi. Siinä tosiaan on kaupunki minun makuuni!

    Löysin ihan uskomattoman ihania joululahjoja Pariisin pikkuputiikeista, joita oli muuten tarjolla loputtomasti. Lähes kaikki joululahjat tuli hankittua reissusta, eipähän tarvitse hikoilla jouluruuhkissa. Ne muutamat hassut mitä jäi uupumaan ajattelin hankkia netistä käyttäen hyväksi joululahjaideat sivua. Yksi pikku lahjojen askarteluprojekti on myös mielessä. Tästä lisää myöhemmin ehkä nyt takaisin asiaan eli reissuun.

     Suurin osa matkasta tuli kuitenkin vietettyä Bretagnessa, joka oli upeaa seutua. Bretagnen Concarneaussa saimme totisesti nauttia ranskalaisesta vieraanvaraisuudesta. Pariisilaisystävämme isän perhe ei ainoastaan tarjonnut meille majapaikkaa rantatalostaan, vaan myös tarjosi meille päivittäin illallista kotonaan. Nautimme joka päivä ystävämme isän itse metsästämää riistaa, talon oman puutarhan salaatteja sekä – oltiinhan Ranskassa – erinomaisia juustoja ja viinejä shampanjaa unohtamatta. Tulinpa matkan aikana syöneeksi myös elämäni ensimmäisen hummerin. Mutta jotta tämä nyt saataisiin jotenkin liittymään sisustamiseen, niin sanottakoon että löysin paljon hyviä sisustuskauppoja. Valikoimat olivat niin paljon laajempia kuin täällä sekä tietysti hinnat monissa paikoissa huomattavasti huokeampia. Hieman harmilllista oli esimerkiksi se, että löysin useita hienoja peilejä, jollaista olen etsinyt makuuhuoneeseen jo muutosta saakka. Peilit olivat myös vain noin kolmasosan hintaisia siitä, mitä täällä joutuisi maksamaan vastaavanlaisesta. Ei nyt kuitenkaan voinut peiliä siltä reissulta hankkia. voi voi.
  • Niitä Näitä
  • Sukuloimaan

    Eilen sain postissa paketin, joka oli hieman myöhässä saapunut synttärilahja. Tosin tiesin kyllä etukäteen mitä paketti sisältäisi. Sain Hollannissa asuvilta ystäviltäni lisää pieniä lasisisia maustepurkkeja, joita esittelin aiemmin jutussa ”Ikuisuusprojekti”. Nyt saan loputkin Egyptistä saaduista maustepusseista purettua purkkeihin.

    Viikonlopuksi suuntaan Itä-Suomeen erinäisten sukulaisten luokse, ja toivottavasti ehtisin pyörähtää myös katsastamassa paikallisia alennusmyyntejä. Vaikkakin yhä koitan parhaani, etten intoutuisi shoppailemaan liikaa! =)

  • Niitä Näitä
  • Kesämuistelua

    Kesän aurinkoiset ja lämpimät päivät ovat siitä ihmeellisiä, että kotona ehtii hädin tuskin käydä kääntymässä. Tuntuu, että kauniista säästä on pakko päästä nauttimaan ulos. Aloittelin blogikirjoitusten tekoa jo kesällä ja pari juttua sain kesällä blogiin jo suunniteltuakin. Huh, sitä kesäkiirettä, joka alkoi melko lailla kesäkuun ensimmäisestä päivästä. Alla pieni pätkä kesäkuun blogikirjoituksesta, jota en kuitenkaan ehtinyt julkaisemaan koska tämä blogin pystytys venähti syksyyn:

    Hankimme uuden grillin varta vasten täksi kesäksi kaasugrillit verkkokaupan alesta. Tällä viikolla olemme jo kahteen otteeseen kahdessa eri osoitteessa pistäneet hetken mielijohteesta pystyyn pienimuotoiset grillijuhlat, joten illat ovat vierähtäneet niissä merkeissä. Loppuviikon päivät puolestaan vaikuttavat huolestuttavan poispelatuilta, sillä ilmeisesti huomenna odotettavissa oleva helleaalto pakottaa avaamaan rantakauden vielä tällä viikolla. Loppuviikosta Helsingissä tapahtuu muuten yhtä sun toista, joten pitänee hakeutua retkelle johonkin kaupungin puistoista nauttimaan live-musiikista ja festaritunnelmasta. Täytyypä muuten todeta, että grillaus oli yhtä mainiota pienellä kannettavalla pallogrillillä kuin suurella kunnon laitteellakin. Ruoka ei onneksi tiedä, missä se paistetaan, vaan on aina ulkoilmassa yhtä hyvää! Niinhän se on, että talvea kohden kotipesän rakentaminen ja jatkuva viilaaminen on ajankohtaisempaa, kun kotona viettää niin paljon aikaa. Jotain kesäistä pitää toki kotiin nyt keksiä, jotta tänne kelpaa kesäiltoina tulla keräämään voimia seuraavan aurinkoisen päivän koitoksiin.
  • Niitä Näitä
  • Kirpparihurmosta

    Pitkään on ollut suunnitteilla kunnollinen inventaario ja kirpputorireissu. Reissu tuli tehtyä, ja tarkoituskin täyttyi, eli että pääsin eroon suurimmasta osasta tavaraa, jonka myyntiin raahasin. Pääasiassa myin vaatteita, laukkuja ja kenkiä, mutta oli seassa myös jos jonkinlaista muutakin tavaraa ja koriste-esinettä, joita kotoa ja vanhempien varastosta vielä löytyi. Paras kirppispäivä on mielestäni sunnuntai! Omalle päivälle sattui kaunis aurinkoinen ja lämmin päivä, ja yhdessä ystävän kanssa tehtynä myyntipöydän takana ei päässyt tylsistymään.

    Usein olen kuullut ihmisten sanovan, ettei kirpputorilla oikein meinaa mennä vaatteet kaupaksi. En nyt ihan allekirjoittaisi kuitenkaan tuota väitettä. Käyn myyntireissuilla kirppareilla noin kerran kahdessa vuodessa ja päämyyntiartikkelit ovat itselläni aina vaatteita. Tyhjennän ja kerään omasta vaatekaapistani paitsioon jääneitä vaatteita yleensä pidemmällä aikavälillä. Vapautuva kaappitila tulee jatkuvasti tarpeeseen, sillä uusia vaatteita tulee hankittua säännöllisesti, muotifriikki kuin olen. Näin ei myöskään tule tehtyä hätiköityjä päätöksiä ja myytyä jotain, mitä myöhemmin katuu. Juuri ennen kirpparille lähtöä käyn nimittäin vielä kaappini läpi samoin kuin myyntiin tarkoitetut tavarat, jolloin vielä ehtii pelastaa jotain, mistä ei ole valmis sittenkään luopumaan. Samoin, jos kaapin tai kellarin pohjalle meinaa jäädä jotain, mitä sieltä ei vuoteen ole kaivannut eikä kaivanut ulos, on sen aika lähteä kiertoon. Myyntistrategiani kirpparilla on aina sama, että tavarasta on päästävä eroon, ja että takaisin ei halua viedä mitään. Tämä näkyy myös hinnoissani. En yritäkään pyytää suurimmasta osasta vaatteistani kuin 0,50 – 2 euroa. Hieman arvokkaammat vaatteet kuten merkkifarkut tai esimerkiksi talvitakit lähtevät sitten hieman suuremmasta summasta, mutta tinkiminen kannattaa niistäkin aina! Tuntuu, että ajatus, joka kirpputoreissa on joskus ollut, on kadonnut ihmisten mielestä, sillä niin huimia hintoja olen kuullut monien pyytävän. Tavaroista yritetään saada lähestulkoon sitä hintaa, mikä alunperin niistä on maksettu. Eihän sen nyt niin kai pitäisi mennä! Tämän päättelemään myös monien omalle kojulle päätyneiden ostajien puheista, sillä monia nauratti meidän myyntipöytämme huokeat hinnat. Jos tavarat ovat itselle tarpeettomia, eikä niitä ole mahdollista tuoda myyntiin joka viikonloppu, niin mielestäni parin euron hinnat ovat kohdallaan vanhoista vaatteista. Mikä teidän mielestänne on sopiva tapa hinnoitella esimerkiksi vaatteita kirpputorilla? Missä kulkee kipuraja second hand -tavaroiden hinnoissa?
  • Ruuanlaitto
  • Ruokavinkkejä

    Olen usein laiska laittamaan ruokaa. Eri asia on tietysti grillaaminen ja picnic-eväiden laittaminen, sillä niihin on vaikea kyllästyä. Etenkin kuumalla säällä ruokahalu saattaa olla kadoksissa, minkä vuoksi ajattelinkin laittaa tänne vinkin omasta suosikki kesäruuastani. Se on helppo ja tosi nopea valmistaa. Useimmiten olen tehnyt kyseisen ruuan yksinkertaisista tuoreista aineksista, joita kotoa löytyy valmiiksi – ja säästynyt näin kauppareissulta kokonaan. Ja kaikille painonpudottajille tiedoksi että sopii hyvin myös laihdutus ruokavalioon.

    Keitä spagettia, tagliatellea tai muuta pastaa. Pastan keittämiseen menee alle kymmenen minuuttia, jonka aikana voit haalia kasaan muut ainekset. Oma suosikkiversioni sisältää tuorejuustoa, kirsikka -tai luumutomaatteja, tuoretta rucola tai basilikaa, riippuen siitä mitä kotoa sattuu löytymään. Olen höystänyt kesäisen pastan tuorejuuston puuttuessa myös tilkalla oliviöljyä sekä fetajuustolla.

    Muun muassa olivit, ananaspalat, viiniypäleet, paprika, kevätsipuli, erilaiset pähkinät ja siemenet käyvät sellaisenaan myös pastan lisukkeiksi hyvin. Jos jääkaapista löytyy, niin miksei pastan seuraksi voisi paistaa myös vaikka kanaa.

  • Niitä Näitä
  • Ikuisuusprojekti

    Tänään sain osittain hoidettua pikku projektin, joka on kauan ollut mielessäni to do -listassani. Nimittäin mittasin ja kirjoitin ylös itselleni erilaisia kodin strategisioa mittoja. Monille on varmasti käynyt niin, että löytää jotain kivaa kotiin, jonka sopivuudesta tai koosta ei kuitenkaan ole aivan varma. Etenkin, jos kyseisen esineen tai huonekalun hinta on riittävän korkea, ei riskiä viitsi ottaa, vaan on ensin päästävä kotiin mittaamaan ja sitten palattava liikeeseen myöhemmin.

    Joskus tätä vaihtoehtoa ei kuitenkaan ole, esimerkiksi ulkomailla. Nyt ainakin itse tiedän muun muassa sängyn korkeuden, ikkunalautojen ja keittiön kylmäsyvennysten leveydet sekä erilaisten pikku koriste- ja sohvatyynyjen koot. Eli kun seuraavan kerran löydän jotain kivaa kotiin, ei toivottavasti tarvitse jäädä kauppaan arpomaan, mahtuuko kyseinen artikkeli sille kaavailemaani paikkaan. Löysin yhdestä sisustusliikkeestä Hollanista (Dille & Camille) vihdoin sopivan pieniä maustepurkkeja, joihin saan laitettua ystävän Egyptin tuliaiset. Letka mausteita ei ole kovin käytännöllinen ruuanlaiton kannalta, mutta useista etsinnöistä huolimatta en ollut aikaisemmin onnistunut löytämään sopivankokoisia purkkeja mausteiden säilytykseen. Seuraava homma onkin sitten siinä, että saan pääteltyä, mitä mikäkin pussi sisältää.
  • Sisustus
  • Kaappien kaivelua

    Olen vihdoin saanut -noin vuoden yrittämisen jälkeen- kaapit ja kellarin käytyä läpi turhista tavaroista ja varattua viikolopun kirpputorille lähtöä varten. Kummallista kuinka hankalaa onkaan yhtäkkiä löytää aikaa ensinnäkin tavaroiden läpikäyntiin, ja lisäksi vielä kirpputorille lähtöä varten. No nyt se on tehty, ja täytyy enää toivoa, että pääsisin mahdollisimman monista tavaroista ja vaatteista eroon.

    Käydessäni läpi vaatteita ja kodin tavaroita, jotka olen jo aikapäivä sitten laittanut sivuun kirpputorille vientiä varten, tulin ajatelleeksi erilaisia tavaroita, jotka ostohetkellä ovat tuntuneet turhuuksilta. Monet noista tavaroista ovat nimittäin osoittautuneetkin kovin käyttökelpoisiksi ja lunastaneet paikkansa ihan suosikkituotteinani. Useat heräteostokset ovat tarttunet matkaan Ikeasta, mikä ei ole lainkaan yllättävää. Sieltä, jos jostain, tulee hankittua kaikkea pientä hetken mielijohteesta.
  • Remontti
  • Kohtaloako?

    Kurkkasin hammaslääkärin odotusaulassa Trendi-lehteä jossa oli artikkeli, jota on oikein pakko kommentoida täällä. Hassua, kuinka tutulta juttu Kohtalon kaksio (s.104->) tuntui. Talo, jossa artikkelissa esiteltävä kaksio sijaitsee, on itsellenikin hyvin tuttu, sillä asuin muutamia vuosia sitten kyseisen unelmatalon naapurissa. Kohtalon kaksio -juttu kertoo asunnon kunnostuksesta ja sisustuksesta, mutta myös siitä, kuinka omat toiveet tulisi ilmaista riittävän painokkaasti ääneen, jolloin ne saattavat jonain päivänä toteutuakin. Nuori nainen oli Helsingin Kalliossa ajellessaan nähnyt ihanan talon, jolloin hän oli ilmoittanut äidilleen aikovansa jonain päivänä vielä asua kyseisessä talossa. Näin kävi itsellenikin! Olin ehtinyt ihailla kaupunginosaa ja taloa, jossa nykyisin asun jo ennen kuin edes etsin asuntoa.

    Yhtäläistä jutun kaksiolla ja omalla kodillani on myös muoto. Kuvassa näkyvä keittiö on tilaltaan tismalleen samanmallinen kuin oma keittiöni. Jollen tietäisi, missä kyseinen asunto sijaitsee, voisin hyvin kuvitella sen olevan esimerkiksi yläkerrassamme. Yläkerrasta vielä mainitakseni – artikkelissa haastateltu nainen toteaa:

  • Remontti
  • Jostain pitää aloittaa

    Olen jo jonkin aikaa etsiskellyt ja lukenut muiden sisustukseen ja kotiin liittyviä blogeja. Etenkin kiinnostavia ruotsalaisia blogeja näytti olevan paljon. Nyt kun oman kodin remontti on jotakuinkin valmis ja kalustuskin alkaa pääpiirteittäin olla hankittuna, voi (aikakin omasta mielestäni) paras osuus eli sisustaminen alkaa – ja jatkua loputtomiin. Parasta sisustamisessa on juuri se, että valmista ei tarvitse tulla koskaan. Maun, vuodenaikojen ja muodin muuttuessa voi aina keksiä kotiin jotain kivaa uutta.

    Innostuin koko sisustamishommasta todenteolla vasta uuden kodin remontin myötä. Olen aina tykännyt kauniista asioista ja esineistä, mutta yksityiskohdat ovat tulleet itselleni tärkeysjärjestyksessä vasta oikeanlaisen kokonaistunnelman luomisen jälkeen. On ihanaa keksiä kotiin kaikkea uutta – edes ihan pientä! Muiden sisustusratkaisuista on myös kiva inspiroitua, minkä vuoksi päätin aloittaa oman blogin kirjoittamisen. Tänne on kiva kerätä erilaiset ideat, haaveet ja toteutukset yhteen, ja ehkä joku muukin löytää täältä ideoita omaan sisustukseensa.

  • Niitä Näitä
  • Collaboration Goes Beyond – Mammojen oma blogiyhteistyö

    Tervetuloa meidän hieman uudenlaisen blogikokeilun pariin. Olemme kolme eri elämäntilanteessa olevaa nuorta naista Suomesta ja olemme päättäneet lyödä hynttyyt yhteen bloggauksen merkeissä. Meitä yhdistää intohimo urheiluun, vaatteisiin, perheisiimme sekä suuri rakkaus kirjoittamista kohtaan. Tarkoituksena on kirjoittaa yhteisvoimin blogia tasaisin väliajoin, kukin kuitenkin omia postauksiaan kirjoittaen. Jatkossa luvassa on mahdollisesti myös yhteisiä kirjoituksia mikäli vastaan tulee tarpeeksi mielenkiintoisia aiheita.

    Toivottavasti nautitte blogin sisällöstä ja kommentit ovat meille aina tervetulleita!

    Terveisin,

    Kolme muskettisoturia – Collaboration Goes Beyond